Jos mikään ei riitä. Sanat tyhjää jäävät kaikumaan

Olin taas viime sunnuntain päivystyksessä. Makasin sielä taas 8tuntia, sain sähköiskun jne.. turhan tuttua..

Sen reissun jälkee juttelin äitin kanssa puhelimessa, itkin sille miten väsyny mä oon ku ei mua ota kukaa tosissaan. Äiti lupas alkaa suunnittelemaa jotain, ottaa selvää voisko tehä jotai valitusta tms..

Sen puhelun jälkeen mä totesin itku kurkussa A:lle et mun on SAATAVA jotain apua. Mun on päästävä juttelemaa jonkun kanssa. Ihan sama kenen kanssa, mut pakko. Mun pää hajoo kohta.

Juttelin tänää työkaverin kanssa pitkään. Juteltii tästä mun tilasta, miten mä voin jne. Lopulta S kysy et oonko mä päässy juttelemaa jolleki. Totesin et en, ei oo tarjottu mitää(ja tätä ihmeteltii kovaan ääneen).. Sanoin myös et oon alkanu ite olee kovasti sitä mieltä et tarvian jotai apua, ei mun pää kestä. S totes et no se on sit sillä selvä, otat puhelimen käteen ja soitat. Ja sehä sit piti huolen et mä soitin.

Soitin psykiatriselle sairaanhoitajalla, jonka puhelinnumeron löysin kaupungin nettisivuilta. Selitin sille mun tilanteen, sanoin et oon puolvuotta kärsiny rytmihäiriöistä ja et nyt alkaa riittämää. Mä en enää jaksa, oon nii väsyny tähä kaikkeen.. Jotai se kyseli, mm. et onko syytä löytyny tms. Itkua väänsin jo puhelimessa, enkä meinannu saaha sanottuu ees henkilötunnustani. Mut sain sen ajan!

Pääsen juttelemaa tästä tilanteesta jo 15.10. Kyllä se sh sanos et jos tuntuu et tarvii aiemmi ni hän voi antaa mulle kriisikeskuksen numeron, joho saattaa saaha vähä aikasemmi jo ajan. Mä totesin sille et mä oon jo puol vuotta kestäny, ehkä mä jaksan viel kaks viikkoo.. Kyl toki vähä jännittää et mite se menee, mut oon nii ilonen et sain soitettua.

Onnea on ystävät jotka ovat vahvoja silloin kun tuntuu että itse murenee käsiin <3

-E

ps. jotenki tuntu sen puhelun jälkeen, et painava taakka putos hartioilta. :)

Pelon sekaista

Joo, kerroin eile kirjottelevani tarkemmin ja lisää tuosta tampereen reissusta.
Vihjasinki jo eile et koin elämäni suurimman pelon ja säikähdyksen. Olin iha sata varma et tässä se nyt sit on.

Lääkäri tuli aamulla juttelemaa edessä olevasta operaatiosta. Se jopa piirs mulle kuvan siitä, mitä he tekevät. Osas tosi hienosti kyl selittää operaation kulun ja se kuunteli mitä sille kerroin ja kirjaspa se jopa jotai ylöski.

Siinä lääkärin kertoessa selkisikin monta asiaa! Alkuun olivat kuvitellu et mun oikeessa eteisessä menee "polku", jota rytmit kiertää. Lääkäri selitti, et kuvittele tilanne et kuljet vaik 10v ajan joka päivä samaa polkua, ja yhtenä päivänä polun yli on kaivettu syvä ja leveä oja! Etpäs pääsekää enää samaa reittiä. Lähet kiertää toiseen suuntaan josko sieltä pääsisit yli, mutta et pääse. Tää hillitsee sun kävelyreissuja. Mun sydämessä olevan polun yli rakennettii heinäkuussa oja.
Mut nyt selvis et heinäkuun lääkäri jättiki sinne ojan yli sellasen pienen kapeen kohdan, ehkä pitkospuut, jota pitkin se lenkkeilijä on päässy kulkemaa edelleen. Nyt lopullisesti katkastii se reitti, levennettiin sitä ojaa.

Mutta se pelko. En oo vieläkään iha kyenny sitä kokonaa käsittelemään.
Lääkäri otti toisen värikynän ja piirs siihe hienoon kuvaan jotain. Se piirs keuhkolaskimot. Se piirs niiden juureen rytmihäiriöpesäkkeitä. Se piirs miten ne voitas sieltä poistaa. Tai oikeammin miten ne voitas sieltä eristää. Paperillaha se näytti melko helpota operaatiolta.

Sit se alko puhua. Se alotti sanoilla"mutta tässä on tietty sit omat riskinsä" No niihä kaikessa on. Riskejä oli ainenki neljä, tai ne neljä mä ainenki muistan..
1) Reikä sydämeen.
2) Aivovaurio
3) Osa keuhkoista lopettaa toimintansa
4) Tunneli yläonttolaskimon ja ruokatorven väliin

Ei siis iha mitä tahansa pikkujuttuja. Reikä sydämessä on kai iha korjattavissa, ja uskoisinki et se on näistä neljästä se pienin paha. Sain sen kuvan et vaik ite operaatio tehtäiski vasemmassa eteisessä(jonne siis keuhkolaskimot yhdistyy), ni reikä saattaa tulla jopa oikeeseen kammioon. Ja mitä oon nyt ite tutkinu tätä vielä vähä lisää, ni se operaatio tehdään menemällä oikeen ja vasemman eteisen välisen seinämän läpi.. hui!

Aivovaurio, ei kuulosta hyvältä. Mut kaikki sen saaneet on toipunu about vuodessa melkei takas entiselleen. Syy miksi aivovaurio syntyy, on iha vaa siinä ku operaatio tehdään tosiaan niide keuhkolaskimoiden ja yläonttolaskimon yhtymäkohdassa, ja yläonttolaskimohan on suoraan yhteydessä aivoihin.

On myös mahdollista et ku ne pesäkkeet on sielä keuhkolaskimon juuressa, et siin operaation tiimellyksessä se laskimon kaula kapenee, ja se sammuttaa osan keuhkoista. Et enpä tiiä millasta se elämä ois, jos esim. 1/4 keuhkoista ois pois käytöstä.

Ja sit vielä tuo tunneli. On mahdollista et hoitokatetri raapasee verisuonen seinämään reiän. Verisuonen toisella puolella on kuitenki ruokatorvi. Jos reikä syntyy, ruokatorvessa oleva happo pääsee sydämeen, ja se on henki pois samantien!


Säikähin iha hirveesti tuota, ku kuvittelin et henkihä tässä lähtee. Aloin itkee iha hulluna, kävin jo mielessäni et pitää soittaa äitille ja isille ja kaikille, ja hyvästellä ne. Lääkäri alko lohduttaa et hei ei mitää hätää, me ei tosiaa olla tekemässä sulle tätä vaarallista operaatiota. Sitä ei muutenkaa tehä alle 30vuotiaille, eikä sillonkaa mielellää ku on tosiaa nii riskaapeli.

Oon nyt jälkikätee miettiny tätä asiaa, oikei perinpohjasesti. Ku keväällä juttelin täälä Kardiologian ylilääkärin kanssa, ni se nimen omaa sanos mulle, et rytmihäiriö joka mulla on(flutteri), lähtee keuhkolaskimon juuresta, ja ne polttaa nyt sieltä ne pois. Jos ois lahen lääkäri tehny mulle tuon operaation vähillä tiedoillaan, ni mä en ois tässä enää kirjottamassa tätä, en ois ollu sitte heinäkuun.

Enää en ihmettele sitä, et miks oon nyt viime aikoina kuullu jo kahesta lahen lääkärin tekemästä ja kusemasta sydämen ablaatiosta...

Että sellasta... Voinen olla todella ilonen että oon sentää hengissä!

Näihin tunnelmiin,
-E

Älä vielä luovuta, kaikella on hintansa, mut mikään ei oo vielä mahdotonta.

Tampere oli ja meni. Ja edelleen ollaan lähtökuopissa.

Rytmihäiriö ei käynnistyny operaatiossa. Yllätys. Kaiken ne teki: sykettä nostavaa lääkettä sykettä alentavaa lääkettä, sykettä nostavaa lääkettä ja jonkinlaista virtaa.. Mut mitää ei tapahtunu!

Operaatio kesti neljä tuntia. Itku pääs pariin otteeseen ku teki nii pahaa. Kipu oli kamalaa, vaikka lääkettä sainki iha reippaasti. Loppuajasta jopa torkuin välillä. Neljä tuntia makasin paikoillani, ettei selässä/rinnassa olevat tunnistimet liiku. Se oli melko kamalaa. Mut vielä kamalampaa oli se operaation jälkeinen paikoillaan makoilu. Neljä tuntia jouduin viel pysyy paikoillaa ku operointipöydältä pääsin.

Yö sairaalassa oli yhtä helvettiä. Olin nii kipee ettei minkää. Niskaan ja selkään sattu nii hirveesti että huh. Aamuyöstä alko taas rytmihäiriö, iha niinku viimekski. Ja tokiha se piti sit päivällä kääntää sähköllä.

Että sellasta. Tää oli nyt tällane pikanen selostus. kirjottelen paremmalla ajalla vähä lisää, mm. siitä mite koin elämäni suurimman pelkotilan ja säikähdyksen.

-E

Lusmuileva työntekijä(kö)...

Joopa joo.. oon jo aiemmi saanu kuulla et oon turhaan saikulla,et mä lintsaan töistä,etten vaa viiti tulla töihin.. nää ihmiset ei vaa tunnu käsittävän mitä mä käyn läpi.. iha ku mä tahallee oisin pois nii paljon. Iha ku mä iha muute vaa tahon et työkaverit joutuu kärsii siitä et mä puutun.. mä tiiän et mein päikys ei vaa saa apua vaikka sitä tarviiski..

Sain tänää kuulla taas et yks työkaveri oli kironnu et ku aina Enppuki on pois.. just sillä äänensävyllä et mä mitää sairaana oo,kuha lintsaan. Tämä siis sillo ku olin viimeks poissa. Se kerta ku mun päivystysreissu päätty taas osastolle.. se kerta ku jouduin kahtena perättäisenä päivänä juoksemaa päivystyksessä.. iha ku mä nauttisin siitä. Iha ku mä nauttisin siitä et mua pistellää ja ihmetellää. Iha ku mä nauttisin siitä et mun sydän hyppii rinnasta. Että mä nauttisin siitä pelosta,ku kukaa ei osaa oikee sanoo et mikä mua vaivaa. Siitä pelosta ku tuntuu et loppu on lähellä.

Se on ihmisten nii hiton helppo haukkua. Helppo kuvitella et mä vaa lintsaan. En mä ole sairas mulla on vaa rytmihäiriöitä. Ei sydänjutut ole leikin asia! Mite joku kuvittelee et mä kykenen töihin ku olo on nii heikko et pelkkä silmien räpsyttely tekee pahaa. Nii no site tietty ku ei nää tiiä mitä tää helvetti on! Oman ryhmän tyypit on ottanu mut tosissaa,saikkujen jälkeenki kyselly et mite mä voin ja jaksanko sitä ja tätä.

No,lusmu ku oon,oon taas reilu viikon päästä pois töistä. sain vihdoin sen uuden Tays-ajan. Meen tampereelle 17.9 klo 7:15. Se tarkottaa sit tosi aikasta herätystä. Mut vihdoin mun on mahdollista saaha mun elämä takasi.. nyt ei oo menny muuta lääkettäkää ku se beetasalpaaja,ja se ei ainenka pitäs olla esteenä sille operaatiolle! Sen reissun jälkee pitäs olla täysin oireeton. Sen reissun jälkee ei pitäs ainaka olla sydämestä johtuvia poissaoloja!!

Hitto ku tekis mieli tuua sit töihi kakku jossa lukis jotai et anteeksi että olen kärsinyt paljon vakavista rytmihäiriöistä. Nyt en enää lusmuile! Jotenki nuo kommentit vaa loukkaa nii paljon! Oon sanonu aiemminki et hitto vie mite paljo helpompi ois jos ois vaikka jalka poikki!! Sit ainenki ihmiset näkis et en oo työkykynen.. mut ku kyse on sydämestä,eikä musta nää sitä ulos päin..

Mut vaikka nuo kommentit loukkaaki,ni oon kuitenki ilone että pystyn töis käymää.  Työkaveri sai eile töis jonku aivotapahtuman ja läks ambulanssilla sairaalaa. Sen verran tiedetää et osastolla hän on. Mut muute ei oo mitää tietoo mite hän voi tms. Huoli on suuri,ja tahdonki lähettää T:lle paljon paljon voimia,tsemppiä ja enkeleitä!! <3

-E