Tampere oli ja meni. Ja edelleen ollaan lähtökuopissa.
Rytmihäiriö ei käynnistyny operaatiossa. Yllätys. Kaiken ne teki: sykettä nostavaa lääkettä sykettä alentavaa lääkettä, sykettä nostavaa lääkettä ja jonkinlaista virtaa.. Mut mitää ei tapahtunu!
Operaatio kesti neljä tuntia. Itku pääs pariin otteeseen ku teki nii pahaa. Kipu oli kamalaa, vaikka lääkettä sainki iha reippaasti. Loppuajasta jopa torkuin välillä. Neljä tuntia makasin paikoillani, ettei selässä/rinnassa olevat tunnistimet liiku. Se oli melko kamalaa. Mut vielä kamalampaa oli se operaation jälkeinen paikoillaan makoilu. Neljä tuntia jouduin viel pysyy paikoillaa ku operointipöydältä pääsin.
Yö sairaalassa oli yhtä helvettiä. Olin nii kipee ettei minkää. Niskaan ja selkään sattu nii hirveesti että huh. Aamuyöstä alko taas rytmihäiriö, iha niinku viimekski. Ja tokiha se piti sit päivällä kääntää sähköllä.
Että sellasta. Tää oli nyt tällane pikanen selostus. kirjottelen paremmalla ajalla vähä lisää, mm. siitä mite koin elämäni suurimman pelkotilan ja säikähdyksen.
-E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pienikin kommentti tekee mieleni iloiseksi :) kiitos :)