Vähän tästä päivästä

Oon voinu tänää hyvin, fiilis on hyvä, ei voi olla miettimättä että vähä reilu 3vk ja tää kaikki ois ohi. Toivottavasti. Tietty vähä mietityttää, et entä jos ei se operaatio onnistukaa ekalla kerralla.. Mut en viihti sitä vielä miettiä.. Aika näyttää..

Tänää oli kiva päivä. A oli päivän kotona ja lähti vasta vähä enne 8 illal töihi. On siis vietetty päivä yhessä. Aamul mietittii et mitä tehtäis, ja tultii siihe tuloksee et lähetää käymää keskustassa nissenin liikkeessä hakee mun linsseihi uudet nenätyynyt, ku vanhat oliki jo iha kuluneet.. Sit ku kaupungille päästii, mietittii et ku on nii nätti ilma et lähetää käymää satamassa jätskillä.. Mut mite sattuki, päästii satamaa ni taivas meni pilveen, alko tuulee ja heittelee vähä vettä.. Jätskit sit sai jäähä.. Käytii kuitenki, ku satamas oli Suuret oluet, pienet panimot-tapahtuma, moikkaa Teerenpelin teltassa yhtä A:n kaveria. Ja uskallauduin maistelee pienen tipan mustikkasiideriäkin.

Yhen ikävän huomion mä kyl tein. Nyt ku tuoho lääkitykseen taas kajottiin, mun henkee on ahistanu iha hirveesti.. Se on iha vaa niiden beetasalpaajien ansiota.. Ne laskee sydämensykettä, eikä syke myöskään nouse edes urheilusuorituksen aikana. Joten kun kävelin ja syke hakkas häthätää 55, ni tuli vähä paska olo.. Tuntu et norsu istu rinnan päällä, ja lopulta huomasin haukottelevani iha hirveesti ku en meinannu saaha happee lainkaan... Päätin siis tän päivän perusteella et 1*5mg beetasalpaajaa on ihan liian iso annos mulle.. Jos kokeilis jatkossa vaikka puolikasta :D Tarkotusha ois pitää mut viel maanantain ajan työkuntosena, ei saada mua pyörtyilemään hapenpuutteesta :D

Mutta nyt, kello on jo hirvittävästi ja on aika lähteä höyhensaarille :)

-E

Viimeinen niitti

Jotenki ei varmaa ketää yllätä jos kerron et vietin TAAS eilisen päivystyksessä... 

Torstai-iltana, klo 23.15 heräsin n. tunnin unien jälkeen, alko taas rallittelut.. Ilmotin jo A:lleki joka oli töissä et varautuu lähtee aamulla viemää mua lääkäriin...

Eilisaamuna sit lähin siin kasin pintaan kohti phks:aa. Vaihteeks verikokeisiin ja reilun puolen tunnin odottelun jälkeen piuhoihin. Hoitajan kans juttelin et näit on ollu nyt nii paljon ja et lääkäri viimeks tiistaina sanos et seuraavan kohtauksen jälkeen otetaan yhteys Taysii.. 

No, miten kävikään..

Oli sama lääkäri ku tiistaina. Kysyin siltä et miten tehdään, joko otetaa yhteyttä Taysiin. Lääkäri sanos et oli jo soittanu kardiologille, joka oli sitä mieltä että ei vielä hötkyillä sen tampereen suhteen. Nostetaa Cordarone-lääkitys viikoks 2*200mg/pv ja siihe lisäks Bisoprolol 1-2*5mg/pv. Tuoteselosteen mukaan nää kaks lääkettä ei ees sovi yhteen.. Mut kaipa noi lääkärit tietää mitä tekee...

No, mä koitin itku kurkussa sille lääkärille selittää et mun tarvii päästä sinne tampereelle mahollisimman pian, ku tää paska on pilannu mun elämäni jo. Sanoin että mä en pysty ees olee töissä tän takia.. 

Lääkärit oli tullu siihe tulokseen, että käännetää rytmi tällä kertaa ja sit koitetaa pitää rytmi lääkkeillä normaalina. Mutta jos ei se pysy lääkkeillä kurissa, nii sitte annetaa rytmin olla sekasi.. Mä sanoin sille lääkärille et eihä se toimi pidemmän päälle, et meinaako se kirjottaa mulle vai puol vuotta sairaslomaa???? "no sitä pitää kattoo sitte"..

Hetkisen ehin pötköttelee sielä yksin, ja vuodattaa muutamia kyyneleitä pelon takia, kunnes koht tuli hoitaja sanoos et nyt mennään. Ja sit mut vietii tärkäytyshuoneeseen... Oli sama anestesialääkäriki joka oli viimekski. Lääkettä suoneen ja untenmaille. Unen seassa hetken päästä kuulin sanat "ei kääntyny" ja kohta sattu. :( Luulin et näin unta, mut vihdoin ku heräsin ni juttelin hoitajan kanssa. Kysyin kääntykö ekalla iskulla ni vastas ettei. Sit totesinki sille et no sit mä taisin tuntee sen toisen iskun. Et tuli sellai ikävä kipu.. No, se kysyski vaa et eihä satu enää.. no ei sattunu...

Taas pelotti iha sikana. En voi sille minkää mut mä itkin taas. 

A tuli sit loppuajaks mun luokse sinne. Mä odottelin lääkäriä, jota ei tokikaa näkyny.. Hoitaja tuli irrottaa mut piuhoista.. Siltä sit kysyin et onks se lääkäri tulossa ollenkaa käymää enää? No se haki lääkärin ja juteltii sit vielä, tai no A tais kyl vähä korottaa ääntäänki sille.. Oltii molemmat sitä mieltä et tää toiminta on perseestä.. Eka luvataan et seuraavan kerran jälkee alkaa tapahtuu ja siltikää ei mitää tapahu.. Mä itkin taas sille lääkärille.. Ei hitto vieköön.. Lopulta lähettii sieltä pois...

No, pääsin ulko-ovesta ulos ja vilkasin mun puhelinta ja huomasin et se lopetti just soimisen. Katoin numeron, et se oli joku 03-alkunen. Soitin heti takasi sinne, ja hei, sielä oliki lääkäri Taysista.. Se kysy et mikä lääkitys mulla menee ja ku kerroin et cordarone menee ja just päivystyksestä sain beetasalpaajat.. Lääkäri ihmetteli et mitä vaste mä päivystyksessä kävin. Totesin et oli taas rytmihäiriö, itseasiassa jo kolmas flutteri viikon sisällä.. Se toteski et hoitaja kahtoo tuossa just aikoja mut koitetaa nyt saaha vähä vauhtia. 

Kohta sit soi taas puhelin, mutta siel oliki taysin hoitaja :) Se katteli sitä ajanvaraussysteemiä ja totes et täs ois yks peruutusaika. Se ois 21.7. klo 9.30, et miten tuutko? No siis tottakai mä tuun!!! Niin ihanaa päästä vihdoin sinne, ja jos sais tän sydämen vihdoin kuntoon! 

Ens viikolla tulee varmaan lisätietoa paikasta, ajasta ja siitä mitä saan ja en saa tehä ennen ja jälkeen sen operaation.. Yötä mä joudun sielä olemaan, tarkkaillaan miten nivusen pistokohta umpeutuu ja miten vahvat kipulääkkeet häviää mun kehosta.. lisäks katotaan miten mun sydämenrytmit alkaa menemää. 

Oon oikein ilonen, eilisen illan kävin nii kierroksilla et en saanu ees levättyy rankan sairaalapäivän jälkeen yhtään. Mut yöllä nukuin hyvin, ja beetasalpaajien avulla mun pulssiki pysyy normaalissa :) 

-E

Suunnitelmia

Oon alkanu kovin miettii tatuoinnin ottoa. Ja mä päätin et kuha mun sydänjutut on ohi,kävelen jonnee tatskafirmaan ja annan kirjauttaa muhu sanat Never Give Up. Ja jonkun näköse sydänkuvion. :)

Lisäks se on luvattu,et kuha saan ton pumppupuolen kuntoon ni alkaa semmone kuntokuuri jonka tavoite on -30kg,vähintää!! Ja se on lupaus. Täs on nyt nii paljo ollu kaikkee ja ei ees lenkille uskalla lähtee.. ni kuha kaikki on kunnos ni sit otan itteeni niskasta kiinni ja laitan myös kropan kuntoon!

Mutta nyt suunnittelen suunnan ottamista kohti unimaailmaa.

-E

Normipäivä... Sairaalapäivä..

Miten sattuki.. kävin hakee tänää TAAAAAAAAAAAS sähköiskun.. Lääkärin kanssa juttelin et josko sitä mun TAYSin aikaa sais vähä aikaistettua.. Myös mietittiin et pitäskö lääkitystä muuttaa, ku ei siitä oo mitää hyötyä..

Loppujen lopuks lääkäri(ja ilmeisesti kardiologi) olivat päätyneet siihe että lääkitys jatkuu normaalina ja TAYSin ajan aikaistamisen mahdollisuutta aletaan miettimään SEURAAVAN kohtauksen jälkeen... "toki me toivotaan ettei sitä seuraavaa tulis". Joho mä totesin melko vittuuntuneena ja alistettuna et Mä en enää ees usko etteikö niitä tulis.. Et nähää sit taas, ehkä jo ensi viikolla.. Josko sitte alkais tapahtumaan..

Ei tässä muuta mutta ku mun kädet on nii täys neulanjälkiä ja suonet jo nii huonoja et nuo kaikenmaailman pistämiset alkaa käyä haastaviks.. Sairaanhoitaja alko laittaa mulle tippaa.. Tahto sen väenvängällä saaha oikeeseen käteen,ku Ane on potilaan oikeella puolella operaation ajan... No, se tökki kolmesti huti suonesta enneku anto periks.. vaikka mä sanoin sille jo heti alkuun ettei se tuu saamaa sitä piikkiä siihe kätee.. Se lopulta sit joo myönty laittaa sen tipan vasempaan käteen ja HUMPS, piikki meni ykköselä sinne mihi pitiki.. Sanoha se joo et ois pitäny vaa uskoo et tässä tilanteessa asiakas oli kyl oikeessa.. Mä siinä naureskelin sille ku se koitti löytää sitä suonta, ihmetteliki kovasti et mite mä otan tän näi hyvin.. no, ei taia olla muita vaihtoehtoja..

No eipä siinä, sit ku vihdoi saatii tippa käteen ni kohta tuli sit labran täti hakee musta lisää verta.. Ja koska tippa oli jo vasemmassa kädessä, sille ei jääny muuta vaihtoehtoo ku ottaa verikoe oikeesta.. Ja sitte taas etittii ja kaiveltii.. Kolmesti seki joutu tökkäämää enneku sai verta sen verra et siitä jotai kokeita saa..

Sit lopulta tuliki se aika et saatii purkaa tippa pois.. En tiiä mitä ainetta se liima on, mikä niissä kaikissa lapuissa on jotka sen tipan ympärille tulee, mut se oli jämähtäny niiiiiiii tiukasti kiinni et oikeesti sattu ku se repi sitä pois.. Se liima muutenki on nii vittumaista, ku se polttaa ihon, ku se tarpeeks pitkää on... ni oho, se hoitaja otti sitä teippiä väkivalloin irti ni se tippakanyyli irtos siin samalla.. Ja verta valu.. Kaikki lattiat oli iha veressä, ja paidan hihaki...

Nyt tää ja huominen lepiä, josko sit taas torstaina jaksais ja pystyis töihi... Toivotaa et kädet parantuu siihe mennessä..

Se ei ole mitää tarttuvaa, se on vaa pistelty ja revitty.. Tos oli tippa ja se hiton liimalappu..

Kovanonnen oikeekäsi... pelkästää tänää siihe pistettii 7-8kertaa... ja kui monta kertaa on aiemmi pistettykää..

Tollasia arvoja tällä kertaa.. Epäsäännollinen rytmi, pulssi 104, saturaatio 98.. Tultii hoitajan kaa siihe tulokseen et joka neljäs sydämenlyönti oli pidempi ku muut...

Pieni juhannuskertomus

Mitäs, juhannus, tuo ihana keskikesän juhla. Juhla jolloin valvotaan yöhön, nautitaan hyvästä seurasta, ruuasta ja juomasta. Juhla jolloin ei stressata mistään..

Joo, näinpä.. Torstaina saavuttii iltasella mun porukoille tuonne keski-suomeen. Saunottiin ja vietettiin aikaa porukalla. Lähettii A:n kaa nukkuu joskus enne 10..
Mä heräsin yöllä joskus enne viittä sisäiseen rallitteluun. Jatkoin kuitenki uniani, toivoen että rallit menis ohitte. Heräsin uudellee puol 8 pintaan, rallit on edelleen menossa. Otin aamulääkkeen ja toivoin taas että rallit menis ohi. Nousin kuitenki jo ylös äitin seuraks. Puhuin äitille et rallittelen. Oottelin kovasti että rallit rauhottuis mutta sitähä ei näkyny. :( Ei mun auttanu ku herättää A ja lähettii kohti sairaalaa.

Itkuha multa pääs siinä äitin eessä, tunsin itteni jotenki nii voimattomaks. En vaa enää jaksais tätä paskaa. Oon nii poikki ja väsyny tähä ainaseen sairaalassa ravaamiseen!!

Eka soitin kotoo sairaalaan, et ottaako ne mut ees vastaan ku oon ulkopaikkakuntalainen niihi nähen. Sanoivat et tänne vaan. Ajettii sitte se n. 60km matka, kaiken maailman ajatukset taas kulki pään sisällä: kauan joudun siellä olemaa, entä jos ottavat mut sinne sisälle kokonaa, pääsenkö juhannuksen viettoon takas kotii, mitähä ne mulle joutuu tekemää, osaakoha ne hoitaa mua mun tarvitsemalla tavalla...

Päästii Keski-suomen keskussairaalalle joskus puol 11 pintaan, vietii auto parkkiin ja käveltii päivystykseen. Otettii vuoronumero, sen verra hyvä tuuri, et jonossa oli vaa yks enne meitä. Hetken ehdin istuu penkillä kunnes pääsin ilmoittautumisluukulle. Sain sitte paperit mukaan ja ohjeistuksen kävellä suoraan nii pitkälle kunnes tulee seinä vastaan. Kävin nopeesti vessassa siinä reitin varrella ja ku päästiin odotustilaan ni jo tuliki hoitaja vastaan. Otti mut heti sinne tarkkailuun, laitto piuhoja kiinni, otti EKG:n ja teki joitain muitakin testejä. Ja labratäti vei musta taas neljä putkee verta!

Sen että se hoitaja ehtis mut kattoo päällisin puolin kuntoon, ni jo oli lääkäri kohta jo siinä ja tuli juttelemaa. Kerroin sille mun taustoista, lääkityksestä ja elämästä ylipäätään tän kanssa. Se kirjaili jotain ja sanos et kokeillaa eka Selokenilla, josko se kääntäis rytmin(on se joskus tehonnu mut ei aina).. Ensi meni lääkettä 2,5ml ja vartin päästä toinen samanlainen, ei muutosta. Lopulta lääkäri tuli sanoos et joo ei auta muu ku jysäyttää..

Sit alko se odottelu taas. Odoteltii koska anestesialääkäri joutaa jysäytykseen. Lopulta se hetki koitti siinä puol 2 pintaan. Mut kärrättiin pitkän matkaa "sokkariin".. Päästii perille, sain samantein happimaskin naamalle, ja ane iski lääkkeet suoneen. Ja se uni tuliki sit melkosen nopeesti, ehin aattelee et näinköhä se tehos ja sit katkes filmi...

Ehin nähä jo vähä uniaki ja kohta sit kuulu viereltä et "huomenta". :D Jysäytys oli ohi, rytmi kääntyny yhellä iskulla ja nyt kaikki on taas hyvin. Tiedossa pari tuntia taas tarkkailussa makoilua. Se pari tuntinen meni yllättävän hitaasti, koitin vähä torkkua mut ei se onnistunu ku olin oven vieruspaikalla ja ovi aukeili koko ajan. Tuijottelin siinä joutessani sitte yhtä monta kertaa ohi kävellyttä, tosi namusta sairaanhoitaja-miestä :) Jotai pieniä iloja on revittävä, vaikka sitte sairaalapediltä..

Puol neljän jälkee mä pääsi sieltä pois, A tuli mua hakemaan ja lähettii jatkaa juhannuksen viettoa. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä maku. Oli nopee ja hyvä palvelu, tunsin itteni ihmiseks, en sairaaks! Ei voi ku hattua nostaa niille ihmisille, kaikki oli tosi ystävällisiä. Ja lääkäri oli komea ;)

-E

ps. arvatkaa vaa, rallittelinko mä sit taas seuraavanaki yönä.. Sit jo aattelinki et jos nyt on aamul rallit käynnis ni lähetää sit kotii suoraa ja sit Phks:aan. Mut se meni itestää ohi :)

Kirje Sydänsairaalasta

"ILMOITUS LÄHETTEEN SAAPUMISESTA

Tekemämme arvioinnin perusteella kutsumme teidät 11-12/2014 mennessä Tays Sydänsairaalaan rytmihäiriötutkimuksiin (Sydänvalvonta). Tavoiteaikanne on asetettu hoidon tarpeen ja ajanvaraustilanteen mukaan.

Ilmoitamme teille myöhemmin tarkemman tuloajan erillisellä kutsulla.

Ystävällisin terveisin, Kardiologinen yksikkö"

-------------------------------------------------------------------

Iha kiva että vihdoin tuli tuo kirje. Toivon että se aika tulis pian, mutta minkäs teet, on tässä viel n. puol vuotta aikaa.. Ei jumpe sentään. Ja melkee luvattii et alkusyksystä.. Eiks toi mee enemmä loppusyksyyn/alkutalveen... Mut ei voi minkää, ei auta ku odotella vaan..

Nyt on taas lauantain jälkee ollu iha ok fiilikset. Välil tuntuu et sydän pamppailee hirveesti, mut pulssi onki normaali.. Ainut et ilmeisesti tuo nyt pumppaa jotenki voimakkaammin.. En oo aiemmi ees kiinnittäny huomioo koko pumppuun mut nyt koko ajan.. Tiettyhä se vähä säikäytti ku yht'äkkii alkaa tällaset hiton rallittelut.

-E

Sähköinen iltapäivä

Niinpä se sitte tää hetki koitti. Mä olin siinä uskossa, että ei enää tulis mitää.. Mutta olin väärässä.

Alko yöllä puol kolmen aikaan sisäiset rallit. Lääkäri sanos viimeks et oottele rauhassa, nyt ku on nii hyvä lääkitys, et josko se ralli menis ohi.

Heräsin puol kasilta uudelleen, ja sama ralli jatkuu. Herätin A:n vähä enne 11 päiväl et joskos se viihtis viiä mut lääkäriin.. A söi viel aamupalan ja lähettii sit ajelee kohti PHKS:aa.. Kirjauduin sisään sairaalaan joskus 12jälkeen, ja olin jo puol 1 sit jo sairaalan pedillä.

Sami-sairaanhoitaja tuli mut hakemaan odotushuoneesta ja laitto piuhoihin. Otti ensi sydänfilmin ja sit kytki mut sydänseuranta laitteisiin. Lisäks se alko laittaa mulle tippaa.. Kolmesti se iski shuonesta ilmeisesti ohi tai jotai, ja suoni puhki.. Neljännelle kerralle se pyys toisen tyypin laittaa sen tipan, etten mä oo iha täys reikiä kohta. On tää kävelevän neulatyynyn osa vaa nii hiton kivaa..

Jotenki on nii kiva, ku nuo hoitajat tuolla alkaa mut jo muistamaan. Myös ilmottautumisessa se hoitaja muisti mut :D Ja ku se soitti siit ilmoittautumistiskiltä lääkärille et mitä verikokeita se musta tahtoo, ni se lääkäriki muisti mut, näkemättä..

No mikäs siinä, muutama tunti meni odotellessa. Odoteltiin Anestesialääkäriä, jotta se tulis nukuttaa mua ja saisin sätkyn. Varttii yli neljä tuli hoitaja mua laittaa siihe kuntoon et kohta jysähtää.. No se oliki nopeesti ohi.
Kyl mä taas ehin pelätäki.. Mut onneks vaa vähä.

Pääsin puol seiskan pintaan pois, A tuli hakee mut kotiin. Käytii nopeesti kaupassa ja tultii kotii.. A ehti käyä suihkussa ja vähä haukata evästä ja se läks töihin illaks. Että joo. Oikein ihana päivä siis takana. Mut onneks se on takana!!

Nyt jatkan mun omaa rentoo iltaa.

-E

Lääkäritreffit

Kävinpä eilen siellä lääkärin luona. Juteltiin näistä mun rytmihäiriöistä..

Lääkäri katto ja lueskeli mun tietoja, tutki mun sydänfilmejä joita oliki tosi monia, ja sit se kertos mulle siitä tulevasta operaatiosta.

Kovin se ihmetteli et mite näitä on näin paljon tullu. Rytmihäiriöt on kuulema melko tavallisia ihmisillä, mutta että mun ikäsillä ne on tosi harvinaisia. Yleensä nää alkaa sillee rauhallisesti. Mut mullaha ne on tullu iha ryminällä päälle. Normisti ihmisil on joko värinää tai lepatusta.. Mulla on niitä molempia! Ja se ei sitte oo normaalia. 

Mä kattelin siin kans, ku se tuijotteli niit mun sydänfilmejä. Sielä oli normi sinus-rytmejä, sit siel näky eteisvärinää ja toisaalla eteislepatusta. Kyllä mä ihmettelin et mite mun sydän on osannu piirtää sellasta kiharakuvioo :D Normisydämes on ne aallot tietyssä järjestyksessä, ni lepatuksessa ei ollu selviä aaltoja vaa ne oli vaa yhtä kiharaa..  Ei jumpe sentään. 

Se tohtori ehdotti et jos se laittas mut TAYSin jonoon, jos mua vaa kiinnostaa. Eivät täälä päksissä osaa oikei tehä mitää näille munlaisille rytmihäiriöille. Eikä se mua haittaa, mä meen vaikka ouluun jos vaa pääsisin näistä eroon! Voi olla et menee syksyyn että pääsen operaatioon mutta ei voi minkää.. Ainenki se on tiedossa.

Mitä mulle tehdään?

Mulle tehdään sellai katetriablaatio. Suomeks se meinaa sitä, että isoo suonta pitki mennää ohuella joustavalla katetrilla mun sydämeen, ja sieltä poltetaan ne pisteet jotka näitä häiriöitä aiheuttaa. Oiskoha se ollu, et yleensä nää munlaiset häiriöt lähtee keuhkolaskimoiden "juuresta".. ni ne sit eristetää polttamalla muusta sydämestä. Operaatio tehdään puudutuksella, mun ollessa hereillä. 

Operaatio korjaa häiriöt 60-70% todennäköisyydellä ekalla kerralla. Ja jos tarvii toisen kerran, ni todennäköisyys onki jo 90%. Et hyvin suurella todennäköisyydellä musta tulee TERVE!! :)

Saatii myös varmuus sille asialle, et lastentekoa pitää nyt lykätä siiheks kunnes mä saan tän mun pumppuni kuntoon. Ovat lääkkeet sen verran tujuja, tällä hetkellä mulla menee lääke joka on vanha mutta silti paras.. Ei oo aikojen saatossa vielä parempaa löytyny. Toki mä ymmärränkin, et miks tuo lastenteko pitää lykätä. En nimittäin usko että nää mun sekorytmit ois hyväks yhellekää pienelle ihmisen alulle. 

Nyt toivotaan että lääke auttaa siihe asti kunnes se operaatio on. Tähä mennessä se lääke on vähä auttanu jo sen verran, et ku sydän on ottanu jotai pieniä ralleja, ni ne on kestäny vaa noin puolisen tuntia. Et sillee oon tosi onnellinen et ei tarvi iha koko aja juosta tuola päivystyksessä. 

Mut näillä mennään taas eteenpäin, pitää toivoo että aika TAYSii tulis pian. 

-E

9.6. aina kovaa ei ikinä pehmeää, enkeleitä ei meille riitäkään

Jes, tänää pääsin töihin. Ei tuo työnteko, eikä työpaikkakaan, tunnu enää yhtää nii tyhmältä mitä aiemmin.. Oikeesti, mähä nautin tästäkin päivästä. :) Jotenki huomaa, et ku on pois, ni lapset kehittyy sinä aikana hirveesti. :) 

Mutta, blogin teemaan liittyen: Juttelin tänää vähä johtajan kanssa tästä.

Kerroin sille, mitä oon täs viime päivinä joutunu kokemaan, mitä oon käyny läpi, miten jatkossa toimitaan. 

Johtaja, joka ei tähä mennessä oikei oo tuntunu tajuavan, ja välil tuntuu et se luulee et mä oon iha kiusallani pois töistä, tais jopa ymmärtää etten mä tee tätä tahalleen.. 

Kerroin sille, miten mua pelottaa. Pelottaa nukkuminen, pelottaa jopa kuolema. 

Voin vannoa, että kukaan joka ei ole tällasta kokenu, ei voi käsittää mitä se on ku tuntuu et sydän hyppää rinnasta ulos!

Eikä kukaan varmasti voi käsittää miltä tuntuu maata toimenpidehuoneessa yksin, odottaen että kohta tulee joku ihan vieras naama, joka laittaa suhun unilääkettä ja tainnuttaa sut.

Eikä kukaan käsitä sitäkään, miten kovasti pelottaa just enne ku uni tulee: entä jos en nukahdakaan kunnolla ja tunnen kaiken? Entä jos en herääkään enää?

Kerroin sille lääkekokeiluista, joista toinen vei melkei hengen, ja joista toinen(viimeisin) oli iha järkyttävä kokemus! Oon iha mustelmilla torstai-perjantain jäljiltä, ja SILTI kaiken sen lääkkeen jälkeen(sain suurimman mahdollisen annoksen lääkettä) jouduin seuraavana päivänä pelkäämään taas. 

Sillo mä pelkäsin, pelkäsin et mitä tuleman pitää.

Pelkäsin sitä sähköiskua, jota mulle ei torstaina annettu, koska nukutuksessa on aina omat riskinsä, ja koska mut on lyhyen ajan sisällä nukutettu jo neljästi. 

Pelkäsin tulevaa, entä jos mikään ei auta?! Mitä jos pitää taas turvautua siihen sähköön.. Entä jos se ois se ratkaseva isku ja kaikki ois menetetty?

Mä kerroin sille, miten mä en enää jaksa, miten rankkaa tää kaikki mulle on. Sanoin että tää ainanen pelkääminen käy voimille. 

Se tietää että mun kaikki ihmiset asuu muualla, se tietää et ne asuu kahensadan kilometrin päässä enkä pääse heitä päivittäin näkemään, en edes viikoittain.. En välttämättä edes joka kuukausi. Sen verran se sanos, et mä voin olla onnellinen siitä, et mulla on mies. 

Ja kyllä, mä en tiedä mihin joutuisin ilman A:ta. Se on mun tukena ja turvana, vaikka ois kuinka väsyny iteki. Se on valmis lähtemää viemää mua lääkäriin, vaikka sitte keskellä yötä jos niikseen tulee. Se pitää sylissä ku mun on paha olla ja itkettää. Se potkii eteenpäin, ei anna luovuttaa. Se yrittää ymmärtää. Vaikka tosiasiassa sillä ei oo mitää käsitystä tästä kaikesta. Se tulee vaa vierellä koko ajan. 

Kaiken tän vuodatuksen jälkeen tuntu, et vihdoin alettiin puhua samaa kieltä! Ja ehkä omakin olo vähä helpottu, ku ei tarvi yrittää esittää vahvempaa ku on!

Näihin tunnelmiin,

-E

Pieni esittely

Oon tosiaan 26vuotias nuori nainen, tällä hetkellä asustan Lahdessa. Olen maailman ihanimmassa työssä, nimittäin päiväkodissa pienten ryhmässä. Ne kaikki 12pientä on mulle niin rakkaita, vähä niinku omia. Omia lapsiahan mulla ei ole, haave on suuri mutta aika näyttää. Mulla on ihana avomies, jonka kanssa on kuljettu yhdessä pari vuotta.

Tänä keväänä alko nää rytmihäröilyt. Ekalla kerralla oikeesti säikähin et mitä helvettiä mulle tapahtuu, ku pienen kävelyn jälkee tuntu et henki ei kulje ja sydän tulee rinnasta läpi. En vaa heti aamusta kiinnittäny mitää huomioo niihi, ku mul oli nii karseet mahakivut et mun kaikki huomiokyky oli niissä. Vasta tosiaa ku lähin liikkeelle, lääkäriin, ni sit huomasin.
Lääkäristähän sain sitte lähetettä eteenpäin, eka tutkittiin mahakipujen syyt, ja sieltä sit sain käskyn siirtyä toiselle puolen sydänfilmiin.

Sen jälkeen otin jonkun aikaa iha lunkisti, okei, häiriöitä tulee ja jos ne ei mee kotona ohi, ni pitää lähtee päivystykseen. Usein häiriöt ehti mennä ohi jo odotushuoneessa, joten hoitajat/lääkäri vaa totes et okei rytmi on sinuksessa, lähe kotii ja tuu takasi jos tulee uusia..

Jotenki kuitenki toi toukokuu muutti mun ajattelumaailman tähä kaikkeen.. viides päivä toukokuuta sain nii rajun "kohtauksen" että tuntu et kuolen siihen paikkaan.. Ei muuta ku lääkäriin taas.  Sillo oli eka kerta ku sain sähköiskun. Se oli iha kamala kokemus. Pelotti nii paljon et mä itkin iha hysteerisena, nii hoitajat ku lääkäritki koitti mua rauhotella. En ees osannu hengittää happimaskilla!

Sen jälkeen alko pelko. Ton viidennen päivän jälkee mua on jysätetty viel kolmesti: 17., 27. ja 30.5. Joka kerta mua pelottaa enemmä ja enemmä.
- Entä jos kaikki ei menekää hyvin?
- Entä jos mä kuolen siihen?
- Entä jos mun sydän onki nii huonossa kunnossa ettei se kestä?
- Miltä kuolema tuntuu?
- Miten mun kaikki läheiset kestää jos mulle tapahtuu jotai?

Suurin pelko kuitenkin varmaan on nukkumaan käymisen pelko. Mua pelottaa nii kovasti käydä nukkumaa ku mä en uskalla aamulla herätä. Mun rytmihäiriöt nimittäi tulee aina yön aikana/aamulla. Aamusin en uskalla ees avata silmiäni, kuulostelen ensi vähä oloa. Mua on ruvennu nii paljo ahistamaa ku joudun töihi soittaa et sori, en tuu tänään(kään) töihin rytmien takia.. On ruvennu ahistaa koko touhu!

Tiedossa on operaatio, aikaa en vielä tiedä mutta kovasti toivon että se ois PIAN ja saisin mun elämäni takasin! Tää rajottaa nii paljon, vaikka pitäs koittaa ajatella toisin. Mitää en uskalla tehdä, mihinkää en uskalla mennä. Just viimeks eilen totesin et mä vietän nykyää enemmä aikaa sairaalassa ku kotona..

Mutta tässäpä tällanen pieni alku. Lisää tulee, toivottavasti ei pian(ainenka päivystyskuulumisia).. Mutta muita ajatuksia varmasti!

-E

7.6.

*Onko väärin väsyä?

*Miksi aina vaan pitää näyttää reippaalta ja iloiselta?

*Mitä jos en jaksakaan olla sosiaalinen?

*Haittaako jos kerrankin haluan ajatella vain itseäni?

Tää "sairaus" vie kaikki voimat. (Siksi lainausmerkeissä,koska mä en ole sairas). Tää jumalauta pilaa mun elämän!!!!

Millasta elämää se on,ku et uskalla illalla nukahtaa koska pelkäät aamuista heräämistä :"(

Kiitos A,ja kaikki muut ketkä mua jaksatte tukea. Olette tärkeitä! 

6.6. osastolla

Aika käy pitkäks,joha tääl on hetki jos toinen vierähtäny..

Tänää pitäs päästä vihdoin kotiin. Tippa on jouduttu vaihtaa kahesti paikasta toiseen. Piuhoja on miljoona..

Tänä aamuna täälä kävi kuolo,viereises huoneessa. :(

5.6.

Musta alkaa tuntua et mä en enää ikinä kehu mitään. Olin eilen ilonen; ei oo ollu sitte perjantain yhtää kohtausta. Aattelin et lääkityksen loputtuu kohtauksetki loppuis..

MUTTA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN?

Istun täl hetkel keskussairaalan seurantapedillä,ku en jaksa aina maatakaa. Piuhoja on jos jonkinmoisia(sydänseuranta,saturaatiomittari,verenpainemittari), liimalappuja pitkin kehoa sydänfilmin jäljiltä. Syke huitelee 120-130. Verenpaineet 134/82. Ainut lukema mikä on hyvä on saturaatio,99 :)

Nyt oottelen lääkärin käyntiä. Sähköiskuha mulle taas annetaan jossain vaiheessa.

Eikä tässä mitää,mut ku päätä särkee iha hirveesti. Ja hirvee nälkä  on..

Edit. 5.6. Klo 12.10

Joo suunnitelmien muutos. Ei sähköiskua tänää. Sen sijaan jouduin sydänseurantaosastolle vuorokaudeks. Alotettii uus lääke joka pitää alottaa valvotuissa olosuhteissa. En tiiä. Hirvittää.

30.5

Millon tähän alkaa tottumaan?

Miks joka kerta pelottaa enemmän?

Pulssi hakkaa n.120,parhaillaa kävi 152 luulin et kuolen.

En oo ikin aiemmi pelänny kuolemaa.

Miksi tämä sattuu juuri minulle,juuri kun kaikki asiat ois muuten hyvin?

27.5.

Soitin aamulla sydänpolille, ku lääkäri käski jos rytmihäiriöitä tulee lisää.. Soitin ja selitin asian, sihteeri sanos et joo täällä näkyyki juuri niinku sanoit. Vietin siis eilisen taas päivystyksessä.

Lääkäri jo eile oli laittanu konsultaatiopyynnön sydänihmisille. Tänää iltapäivällä sit lääkäri soitti, just ku oltii kauppaan lähössä.

Lääkärin käsky, lopeta rytmihäiriölääkitys HETI! Lääke joka mulle on määrätty, voi olla jopa vaarallinen mulle tällä hetkellä.. Ku ei ole pelkkää värinää vaa aika paljon myös lepatusta.

Nyt jatketaan beetasalpaajalla, nostetaa annos 2,5mg*1 annokseen 5mg*2 päivässä.

Oli tosi mukava lääkärisetä, joka vähä ihmetteli et mite ne on tollee yhtäkkii alkanu ja näi rajuina. Mene ja tiedä. Mut lääkärisetä nyt vielä tutkii mun papereita ja miettii ja soittaa sit keskiviikkona uudellee. Jospa sit oltas taas viisaampia.

5.5.

Maanantai aamu alko taas tykytyksillä klo 03:00, päivystyksellä ja piuhotuksella klo 05:15, lääkkeellä nro1 klo 06:10, lääkkeellä nro2 klo 08:00, nukutuksella ja sähköiskulla klo 09:10 ja kotiutumisella klo 11:30.. sekaa mahtu myös kolme-neljä pussillista nesteytystä, muutama putkellinen verta, monta vessareissua, puolen tunnin välei verenpaineiden mittailua ja pitkä aika pötköttelyä.. oli pelottavia hetkiä, paljon epätietoisuutta, ja paniikki-itkuja.

Jäin kuitenki henkiin. Vaikka välil oli hetkiä et luulin et henki lähtee.

Maanantai iltapäivällä sain puhelun sydänpolilta. Oli lääkäri laittanu kiireellisyyspyynnön. Sain heti tiistaille ajan verille ja sydänfilmiin. Ja torstaille ajan polille.

Polilla lääkäri ultras mun sydämen. Kaikki oli kunnossa,rakenteellisesti. Läpät läpsytteli nätisti,ja pumppu pumppas kauniisti. Kammiot oli vähän isommat ku pitäs,mut sekää ei oo vakavaa ku mäkää en oo mikää pikkusintti. Rytmihäröt johtuu ilmeisesti siis sähkötysjärjestelmästä Lääkityksen sain,rytmihäiriöihin. Joskus syksyl pääsen sähköspesialistin vastaanotolle,sit selviää jatkosuunnitelmat.. ehkä tiedos on pieni operaatio.. mut sen näkee.

7.4.

Mite sattuki et sieltä mä taas itteni löysin.. veriä otettii taas monta putkellista. Kytkettii piuhoja ja mittailtii paineita. Tällä kertaa onneks pääsin nopeesti pois,ku rytmit kerkes tasoittumaan enne ku päivystykseen ehdin. Aamul otettu lääke ei tehonnu kunnolla,enneku sit n.neljän tunnin päästä...

No jatkohoitona odotellaan eka sitä kontrollikutsua ja otetaa 1/2 tablettia joka päivä kontrollii asti. Kohtauksen tullessa sit jatkos kokonainen tabletti..

Hiukan vaa hirvittää tää touhu..

29.3.

Jep. Tänää taas rytmit sekasi. Piti lähtee jykylää peliin mutta se sit vaihtuki lepoon. Aamul oli iha kamala olo, niskaa särki ja muutenki oli iha outo olo, oksettiki. Päätin sit mittaillaa verenpaineita ni ohhoh, joha oli taas numerot. Alapaineetki huristeli parhaimmillaa 117... Ja joo, pulssi jyskytteli taas reilua sataa, parhaimmillaa 145.. EI sentää tarvinnu lähtee päivystykseen!

Onneks toi mun uus hieno mittari ilmottaa myös rytmihäröt. Oli vähä pelottava tilanne ku sen ite kotona huomasin, ei muutaku pienenpieni beetasalpaaja nappi naamariin ja lepäämään. Tunnin verran nukuin ja sit alko pikkuhiljaa paineet laskemaan ja rytmit tasoittumaan. :) Nyt on jo iha hyvä olo. :)

Käytii iltapäivällä satamassa kahvilla ja munkilla. :) Todistettii myös samalla pienten poikien pelastusta aallonmurtajalta, oli poliisia, oli palomiestä ja pelastussukeltajaa.

Tarinani alkaa 17.3.2014

Joo. Oli vähä toiminnan ja tapahtuman täyteinen päivä eilen..

Aamul ku heräsin puol kuus,oli maha nii kipee et ei rajaa. Soitto töihin ja ilmotus et en mee töihi vaa lääkärii. Lääkettä naamariin et sain viel reiluks tunniks unen päästä kii. Kasilta soitin lääkäriaikaa ja sainkin sen klo 11.10. Yritin syödä siinä aamun aikana mut oli vaa järkyttävän huono olo koko ajan.

Lähin joskus varttii vaille 11 kotoo ajelee kohti keskustaa ja työterveyttä. Laskin autolla et 40min parkkiaikaa riittää, enkä sit ottanu sitä enempää. Olis kannattanu,lääkäri aika oli 20min myöhässä..

Pääsin sinne odotusaulaan istuu ku alko tuntuu et sydän hyppää rinnasta iha just. Aattelin tietty et se johtu siit kävelystä ja portaista ku en oo kunnossa.. no,pääsin sit lääkärille ja se kyseli paljon asioita ja tutki mua.

Lopulta se päätti et kirjottaa mulle lähetteen gynekologiseen päivystykseen sairaalalle. Ku se sit kirjotti sitä lähetettä se päätti et mitataa verenpaine.. se mittas ekan kerran,ja ku se näki ne lukemat ni se jäi monttu auki ja silmät suurellaa kattoo ja sanos et mitataa uudellee.. se mittas uudellee ja sano taas et katotaa uusiks.. kolmannella kerralla mittariki teki välikuoleman.. ooteltii hetki ja mitattii viel kerran.. lopulta se sai siihe lähetteeseen lukemat RR 131/96, P 143... se kyseli et onko mulla outoja tumtemuksia ja sanoin et äske tuol tykytti melko kovaa mut nyt ei tunnu..

Lähin sit autolle päin ja en pitkälle päässy ku tuo pumppu alko taas hakkaa sillee et tulee pian rinnasta ulos. Soitin A:lle itku kurkussa et pääsiskö se mun mukaa(A on täl hetkel työkkärin kurssilla). Se sanos et soittaa kohta ja koht se sit ilmotti et hän juoksee mun luo. Oottelin siin autos ja sydän vaa pumputteli. Kokeilin pulssii ihan sormin ni ai että se tykytteli kovasti. Laitoin jo ystävälleni H:lle viestii et saapi nähä mitä täs tapahtuu vielä.

A tuli ja lähettii kohti Phks:aa. Koko ajan pelotti et mitähä oikee tapahtuu. Mentii akuutin puolelle ku ttlääkäri käski. A kokeili kans mun pulssia ja toteski et huhhei ku menee lujaa. Jonotettii puolisen tuntii ja saatii kuulla et ollaan väärässä paikassa,pitäs olla naistentaudeilla.

Ei muutaku kävelemää toisee rakennukseen. N.puoleen matkaan päästiin ku mä olin pyörtyä ku tuo pumppu taas ilmotteli olostaan. Päästii kuitenki jatkaa matkaa ja löydettii oikeeseen paikkaan. Kerrosväli oli mentävä hissillä.

Päästiin naistentautien osastolle ja neuvontaan. Kysyin et oonkoha mä nyt oikeessa paikassa ja se sanos et kyllä. Mä sain käydä istumaan ja täti kyseli multa kysymyksiä ja sain pinon papereita täytettäväks ja pari purkkia matkaan. Annoin pissanäytteet ja pääsin tarkkailuun pötköttelemään. Koht tuli labrantäti viemää musta monta putkellista verta.

Jonku aikaa odoteltii taas ja sit tuli hoitaja pyytää mut et lääkäri tutkii. No eka se lääkäri kysy ne samat asiat jotka se ois voinu lukee sielt papereista. Sit ei muuta ku petille pitkällee ja ultraan. Oli aika epämiellyttävää. Mitään hälyyttävää ei löytyny,onneks! Syy kipuihin ei siis selvinny.

Sit ku juteltii viel lääkärin kanssa ni kysyin viel siit verenpaineenmittamisesta ku oli nii korkee ja et se ttlääkäri sitä toivos. No se mitattii taas ja lukemat oli edelleen korkeet. Siin sit se hoitaja otti mun ranteesta kii ja kuulosteli. Lääkäri tuli tuomaa saikkulappua ni hoitaja sille sanos et kokeile,tää pulssi on iha epätasanen. No se oli myös lääkäristä epätasanen ja ei muutaku uutta lähetettä kouraan.

Taas takasi akuuttiin,ohjeena et ette tarvii vuoronumeroo meette vaa luukulle. Luukulta käännytettii vuoronumerolapulle. Ooteltii vähä aikaa ja pääsin ilmottautumaan. Siin hoitaja taas kokeili pulssia,anto paperit ja ois viel saattanuki jos oisin tarvinnu. Totesin et pääsen miehen avustamana.

Oottelin hetken aulas ja sielt tuli sh hakee mua seurantaan. Aattelin et se on joku pikanen juttu.. pääsin pötköttelee sinne sängylle ja sit muhu lykittii ties minkälaista piuhaa. Otettii sydänfilmi jossa näkys rytmihäiriö. Laitettii ekg-laitetta, mitattiin saturaatioo, pulssia ja verenpainetta. Ja otettiin lisää verikokeita.

Tipanlaitto oli hauskaa puuhaa. Ku molempii kyynärtaipeisiin oli jo tänää pistetty ei sh Sami meinannu löytää kunnon suonta.. se kutitteli ja koputteli kumpaaki kyynärvartta ja lopulta kysys toiselta et tuutko auttaa. Lopulta suoni löyty ja tiputuksessa olin,500ml nestettä meni.

Lääkäri tuli kertomaa et antavat eka lääkettä josta tulee hetkellisesti huono olo,ja joka näyttää mis kohtaa sydäntä se vika on. Ja sen jälkee tulee toista lääkettä. Ja jos ei lääkkeet auta,annetaa pien narkoosi ja jysäytetää sähköllä.. No eipä mulla ollu muuta vaihtoehtoo ku ottaa lääkkeet vastaan..

Sain 1.lääkettä. joo siitä tuli sellai ahistava olo mut se meni nopeesti ohi. Ja sit 2.lääkettä kohta. Se lääke alkoki sit parantaa oloa kovastiki. Seurailin koko ajan niitä monitoreja missä ne mun lukemat on. Sain viel sitä 2.lääkettä tablettina ja sit vaa pötköteltiin. Pyysin saaha A:n mun kaveriks mut ei sitä kukaa hakenu. Ei ollu mitää tietoo kellosta tai mistään.

Lopulta sielt tuli lääkäri tuomaa reseptin mulle ja sanos et vähän ajan päästä pääset lähtee. Seki vähä aikaa kesti varmaa ainenki tunnin kunnes tuli sh irrottaa mut piuhoista. Ja olin valmis kotiutumaan.

Näin siin viel sh Samin ja kysyin et oisko mun mitään mahdollista saada huomista(ti) saikuks ku en mä viel huomen jaksa töihin. Se kävi kysyy lääkäriltä ja tuli sanoo et pieni hetki ni lääkäri tuo sen. Odottelin hetken ja sain sen lapun käteen ja olin valmis lähtemään. Siinä vaiheessa kello oli jo puol 8.

Apteekin kautta kotiin sit. Sain beetasalpaajia,sitä 2.lääkettä,otettavaks tarvittaessa.

Yön meni iha hyvin. Ain ku heräsin,kokeilin pulssin ja se on ollu nyt normaali. Myös tänää aamulla. Kyllähä tuo vähä pelotti et mitä ihmettä tää on. Mut ilmeisesti jännitys+stressi+ne kamalat kivut sai mun pumpun lepattamaan. Nyt tää päivä menee lepäillen ja pötkötellen. :)