Pieni juhannuskertomus

Mitäs, juhannus, tuo ihana keskikesän juhla. Juhla jolloin valvotaan yöhön, nautitaan hyvästä seurasta, ruuasta ja juomasta. Juhla jolloin ei stressata mistään..

Joo, näinpä.. Torstaina saavuttii iltasella mun porukoille tuonne keski-suomeen. Saunottiin ja vietettiin aikaa porukalla. Lähettii A:n kaa nukkuu joskus enne 10..
Mä heräsin yöllä joskus enne viittä sisäiseen rallitteluun. Jatkoin kuitenki uniani, toivoen että rallit menis ohitte. Heräsin uudellee puol 8 pintaan, rallit on edelleen menossa. Otin aamulääkkeen ja toivoin taas että rallit menis ohi. Nousin kuitenki jo ylös äitin seuraks. Puhuin äitille et rallittelen. Oottelin kovasti että rallit rauhottuis mutta sitähä ei näkyny. :( Ei mun auttanu ku herättää A ja lähettii kohti sairaalaa.

Itkuha multa pääs siinä äitin eessä, tunsin itteni jotenki nii voimattomaks. En vaa enää jaksais tätä paskaa. Oon nii poikki ja väsyny tähä ainaseen sairaalassa ravaamiseen!!

Eka soitin kotoo sairaalaan, et ottaako ne mut ees vastaan ku oon ulkopaikkakuntalainen niihi nähen. Sanoivat et tänne vaan. Ajettii sitte se n. 60km matka, kaiken maailman ajatukset taas kulki pään sisällä: kauan joudun siellä olemaa, entä jos ottavat mut sinne sisälle kokonaa, pääsenkö juhannuksen viettoon takas kotii, mitähä ne mulle joutuu tekemää, osaakoha ne hoitaa mua mun tarvitsemalla tavalla...

Päästii Keski-suomen keskussairaalalle joskus puol 11 pintaan, vietii auto parkkiin ja käveltii päivystykseen. Otettii vuoronumero, sen verra hyvä tuuri, et jonossa oli vaa yks enne meitä. Hetken ehdin istuu penkillä kunnes pääsin ilmoittautumisluukulle. Sain sitte paperit mukaan ja ohjeistuksen kävellä suoraan nii pitkälle kunnes tulee seinä vastaan. Kävin nopeesti vessassa siinä reitin varrella ja ku päästiin odotustilaan ni jo tuliki hoitaja vastaan. Otti mut heti sinne tarkkailuun, laitto piuhoja kiinni, otti EKG:n ja teki joitain muitakin testejä. Ja labratäti vei musta taas neljä putkee verta!

Sen että se hoitaja ehtis mut kattoo päällisin puolin kuntoon, ni jo oli lääkäri kohta jo siinä ja tuli juttelemaa. Kerroin sille mun taustoista, lääkityksestä ja elämästä ylipäätään tän kanssa. Se kirjaili jotain ja sanos et kokeillaa eka Selokenilla, josko se kääntäis rytmin(on se joskus tehonnu mut ei aina).. Ensi meni lääkettä 2,5ml ja vartin päästä toinen samanlainen, ei muutosta. Lopulta lääkäri tuli sanoos et joo ei auta muu ku jysäyttää..

Sit alko se odottelu taas. Odoteltii koska anestesialääkäri joutaa jysäytykseen. Lopulta se hetki koitti siinä puol 2 pintaan. Mut kärrättiin pitkän matkaa "sokkariin".. Päästii perille, sain samantein happimaskin naamalle, ja ane iski lääkkeet suoneen. Ja se uni tuliki sit melkosen nopeesti, ehin aattelee et näinköhä se tehos ja sit katkes filmi...

Ehin nähä jo vähä uniaki ja kohta sit kuulu viereltä et "huomenta". :D Jysäytys oli ohi, rytmi kääntyny yhellä iskulla ja nyt kaikki on taas hyvin. Tiedossa pari tuntia taas tarkkailussa makoilua. Se pari tuntinen meni yllättävän hitaasti, koitin vähä torkkua mut ei se onnistunu ku olin oven vieruspaikalla ja ovi aukeili koko ajan. Tuijottelin siinä joutessani sitte yhtä monta kertaa ohi kävellyttä, tosi namusta sairaanhoitaja-miestä :) Jotai pieniä iloja on revittävä, vaikka sitte sairaalapediltä..

Puol neljän jälkee mä pääsi sieltä pois, A tuli mua hakemaan ja lähettii jatkaa juhannuksen viettoa. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä maku. Oli nopee ja hyvä palvelu, tunsin itteni ihmiseks, en sairaaks! Ei voi ku hattua nostaa niille ihmisille, kaikki oli tosi ystävällisiä. Ja lääkäri oli komea ;)

-E

ps. arvatkaa vaa, rallittelinko mä sit taas seuraavanaki yönä.. Sit jo aattelinki et jos nyt on aamul rallit käynnis ni lähetää sit kotii suoraa ja sit Phks:aan. Mut se meni itestää ohi :)